Budjetissa tehtävä oikeudenmukaisia valintoja

Hallituksen ensi vuoden budjettiriihi lähestyy. Helsingin Sanomien mukaan ainakin kokoomuksessa ja keskustassa on halua keventää varakkaiden verotusta. Silti valtiovarainministeri Petteri Orpo on toistellut, ettei julkisessa taloudessa ole “jakovaraa” ja että pikemminkin valtiontaloutta uhkaa “jakovaara”. Orpon sanaleikki ei tee tyhjäksi sitä tosiasiaa, että jokaisen budjettikehyksen sisällä on mahdollista tehdä myös oikeudenmukaisia valintoja. Rikkaiden veronkevennys ei ole sellainen.

Hallituksen syntilistalla ovat jo entuudestaan muun muassa naisvaltaisilta ja pienituloisilta julkisilta aloilta leikatut lomarahat sekä heikennykset köyhimpien ja eniten sairastavien sosiaaliturvaan. On sydämetöntä jatkaa tällä linjalla.

Fiksuinta ja oikeudenmukaisinta olisi suunnata veronkevennykset pieni- ja keskituloisille, kuten vihreä eduskuntaryhmä on vaihtoehtobudjetissa esittänyt. Myös kansantalous hyötyy pieni- ja keskituloisille suunnatuista veronkevennyksistä. He käyttävät käteen jäävistä tuloistaan suuremman osan kotimaiseen kulutukseen kuin varakkaat, joiden veronkevennykset menevät pikemminkin ulkomaanmatkoihin ja säästöön kuin jokapäiväiseen elämään. Verotuksen painopistettä on siirrettävä  työn verotuksesta ympäristölle haitallisen toiminnan verottamiseen.

Hallituksen kannattaisi käydä kriittisesti läpi yritystuet ja etsiä niistä säästöjä. Nykyinen yritystukijärjestelmä on kallis ja tehoton, kuten Valtioneuvoston raportti osoittaa eikä ole juuri parantanut suomalaisten yritysten asemaa. Ei voi olla niin, että hallitus jatkaa työntekijöiden ja pienituloisten kurittamista leikkaamalla muun muassa asumistuesta ja köyhimpien perusturvasta, mutta ei löydä keinoja karsia jopa kolmen miljardin euron tehottomista ja jopa haitallisista yritystuista.

Juuri nyt tarvitsemme merkittäviä panostuksia koulutukseen ja kulttuuriin. Hallituksen tulee perua ammattikouluihin, perusopetukseen, opintotukeen ja tutkimusrahoitukseen kohdistamansa jättisuuret leikkaukset, ja palautettava subjektiivinen päivähoito-oikeus kaikille lapsille. Vanhempainvapaauudistuksessa on edettävä, sillä nykyjärjestelmä on naisen näkökulmasta epäoikeudenmukainen. Yhteiskunnan tehtävä ei ole ylläpitää eriarvoistavia rakenteita.

On muistettava, että valtion budjetissa vaikutetaan suoraan tuloeroihin. Suuret tuloerot kasvattavat eriarvoisuutta, mistä hallitusta jo viime vuonna varoitin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuore tutkimus osoittaa hallituksen viime vuoden päätösten kasvattaneen tuloeroja ja pienituloisten määrää. Tuloerojen näkökulmasta Suomi on palannut kehityksessä 1970-luvun alkuun, ja tilanne vinoutuu entisestään, jos vielä hyvätuloisten solidaarisuusverosta tingitään. Myös pakolaiskiintiön nostaminen auttaisi maailmassa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia. Myös siitä on päätettävä budjettiriihessä.

Vihreä eduskuntaryhmä onnistui aiemmin tällä kaudella kaatamaan hallituksen aikomuksen lakkauttaa pienituloisimpien eläkkeensaajien asumistuen. Hallitus on kuitenkin sydämettömästi jatkanut kaikkein pienituloisimpia kurittavaa politiikaa heikentämällä pienituloisimpien asumistukea sekä matka- ja lääkekorvauksia. Siksi keskustan edustakuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kaikkosen ehdotus pienituloisimpien takuueläkkeiden korotuksesta oli paitsi yllättävä myös terve ja kannatettava. Toivottavasti sille löytyy tukea myös hallituksesta.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Outi Alanko-Kahiluoto
Kansanedustaja (vihr.)

Leave a Comment