Autoilija uhkaa joutua maksumieheksi

Valtion liikenneverkkoyhtiötä koskeva selvitys käynnistettiin huhtikuussa 2016.  Tavoitteet ovat hyviä. Tarkoituksena on edistää uusia liikennepalveluita sekä taata liikenneinfrastuktuurin ylläpidolle ja kehittämiselle kestävä rahoitus. Nykyisin tiet ovat osa budjettia.

Ajatuksena on, että tiestöt laitetaan pakettiin ja yhtiöitetään. Rahat teihin kerättäisiin käyttöön perustuvin maksuin ja investoijilta. Liikenneministeri on vakuuttanut, että uusia maksuja ei luoda vanhojen päälle eivätkä autoilijoiden kulut kasva.  Maksuilla korvattaisiin osa nykyisistä veroista. Tässä mallissa uusi liikenneverkkoyhtiö myisi autoilijoita laskuttaville palvelutarjoajayhtiöille tienkäyttöpaketteja.

Jäin pohtimaan autoilijoiden kustannusta ja sitä, että pitääkö tavoite pitää ennallaan maksurasitus kutinsa. Väitän, että ehdotettuun malliin liittyy suuri riski kustannusten kasvusta. Nostan tässä muutamia näkökulmia esille.

Esillä on ollut, että houkutellaan investoijia rahoittamaan väyläinvestointeja. Tämä pitää sisällään kustannusten kasvuriskin. Ehdoton edellytys tulee olla, että tieverkkoyhtiö ei hae ulkopuolisia investoijia omistajiksi. Valtion tulee olla 100 prosenttinen omistaja. Näin vältetään sähköverkkojen puolella tehdyt virheet. Nimittäin investoijat eivät tule mukaan, elleivät saa tuottoa sijoitetuille euroille. Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että yhtiön tulee tuottaa voittoa, jotta osinkoja voisi maksaa sijoittajille. Tänä päivänä tiestöltä ei odoteta tuottoa, joten kustannus pitää sisällään vain tiehen liittyvät investoinnit ja hoitokulut. Tiestön kirjanpitoarvo on n. 15 miljardia euroa, joten sen osuus on reilu neljännes valtion taseesta. Luvut ovat todella suuria, joten selvää on, että pelkästään tuottovaade tuo mukanaan erittäin merkittävän kululisän teiden käyttäjille. Tästä löytyy elävä esimerkki sähkönjakeluverkkojen puolelta, jossa taataan merkittävä tuotto monopolihyödykkeen omistajille.

Toiseksi kilometriperustainen seuranta maksaa. Sitä ei voi tehdä tuosta noin vain. Autoihin tulee saada seurannan mahdollistava tekniikka. Vaikka itse laite ei maksaisi paljoakaan, asentaminen vanhaan autoon maksaa aina jonkin verran. Sen päälle tulevat lisäksi perustettavan yhtiön mm. tietojärjestelmäkulut, myynti ja muiden toimintojen kulut. Kuka nämä ylimääräiset kulut maksaa? Auton käyttäjä viime kädessä. Nämä kulut ovat uusia kuluja eli lisäkuluja.

Kolmantena näkökulmana on palvelujentarjoajien kulut ja katteet. Ne tulevat uusina kuluerinä maksettavaksi. Tästäkin meillä löytyy esimerkki sähkömarkkinoiden puolelta. Miten ne toimivat? Kilpailuttaa voi, mutta entistä kalliimpaa sähkö silti on niin jakelun kuin itse sähkön osalta. Palvelutarjoajan kuluja ovat mm. markkinointi, tietojärjestelmät, laskuttaminen jne. Samoin riskit ja voitot tulee leipoa myytävien käyttökilometrien sisään.  Väitän, että nämä voivat tuoda merkittävän uuden kululisän tienkäyttäjille.

Julkisuudessa on vakuutettu, että kustannukset eivät nouse. En usko, että tämä vakuutus pitää kutinsa ehdotetussa mallissa. Edellisten kappaleiden kautta tarkasteltuna käy pikemminkin päinvastoin – kansalaiset maksavat entistä enemmän vaikkakin uudella tavalla. Pahimmassa tapauksessa osa tästä rahasta siirtyy vielä Suomesta muille maille vierahille.

Ministeri Berner on vakuuttanut, että kustannukset tulevat luupin alle.  Hyvä niin. Väylien rakentaminen ja ylläpito tulee tehdä kustannustehokkaasti. Ja siihen on löydettävät järkevät keinot. Samoin tiestöstä on pidettävä huolta, ja taattava riittävä rahoitus. Palvelujen digitalisaatiota tulee edistää, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Nyt valittu malli ei ole kestävä kustannusriskien näkökulmasta.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Sanna Lauslahti
Sanna Lauslahti on kansanedustaja (kok.).

Leave a Comment