Angela Merkel näyttää Euroopan suunnan

“Meidän eurooppalaisten täytyy ottaa kohtalomme todella omiin käsiimme.”

Näin sanoi Angela Merkel puheessaan Münchenissä sunnuntaina. Merklin sanat ovat viesti amerikkalaisille, itäeurooppalaisille ja saksalaisille. Kerron videoblogissani, miksi.

Kokoomuksessa äänestetään linjasta

Kokoomuksen puheenjohtajaehdokkaiksi ovat asettuneet istuva puheenjohtaja, valtiovarainministeri Alexander Stubb, sisäministeri Petteri Orpo ja kansanedustaja Elina Lepomäki.

Lähes kaikki kokoomuslaiset toistelevat kuin yhteen ääneen, että kyseessä ei ole linjavaali. He joutuvat valitettavasti ajan myötä toteamaan olevansa väärässä. Kerron videoblogissa, miksi.

Joustavat työmarkkinat tai ulos eurosta


Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) asetti kehysriihen päätösinfossa kovat odotukset hallituksen työllisyys- ja yrittäjyyspaketeille. Ne julkistettiin tiistaina. Päästäänkö niillä 72 prosentin työllisyysasteeseen? Miten tämä liittyy Paavo Väyryseen? Kerron videoblogissani.

Ei tule suklaata yrittäjille

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne tarjosi viime vaalikaudella suklaarasioita yrittäjille. Juha Sipilän (kesk.) hallitus antoi ymmärtää, että tällä hallituskaudella todellista namia olisi yrittäjille luvassa paikallisen sopimisen edistämisen muodossa. Kävikin niin, että SAK saneli ehdot sekä kilpailukykytoimille, palkkaratkaisulle että paikalliselle sopimiselle.

Hallitus ilmoitti tänään linjauksestaan paikallisen sopimisen suhteen. Se on enemmän kuin muutama vuosi sitten olisi osattu odottaa, mutta suklaan sijaan yrittäjille tarjotaan pettuleipää. Sillä selviää ehkä vähän aikaa eteenpäin. Suomen työmarkkinoiden jäykkyyksiä tämä hallitus ei korjaa. Kerron videoblogissani, mikä merkitys paikallisen sopimisen ratkaisulla on.