Anne Bernerin lempilapsessa on ongelmansa

Joulun välipäivät ovat perinteisesti poliittisesti hiljaisempia. Tällä kertaa toimitukset saivat käteensä Anne Bernerin kirjoituksen, jossa hän avasi nyt torstaina julkistettua liikenneverkkoselvitystä. Kirjoituksen pohjalta tehdyt uutiset saivat kansan villiintymään: valtio alkaa seurata minua ja laskuttaa vähintään entiseen malliin, ei käy.

Perusongelmaa eli rahojen riittämättömyyttä painotettiin aluksi aivan liian vähän. Viestihän on, että liikenneväylien korjausvelka muodostaa veronkorotuspaineen. Toinen ongelmaksi koettu asia on, että liikenteeltä kerätyt rahat eivät palaudu liikenteeseen vaan valuvat muihin hyviin tarkoituksiin.

Anne Bernerin uudistusta puolustaneet ovat nostaneet esiin 1990-luvulla tehdyn televerkkojen vapautuksen. Puhelinverkkoon luotiin kilpailutilanne, syntyi operaattoreita ja kevyitä palveluoperaattoreita, hintakilpailua. Luotiin alusta, jossa matkapuhelinbisnes voi hyvin ja ihmisten kommunikaatio parani – ja hinnat laskivat. Valtio voitti, kuluttajat voittivat, Suomi voitti. Yksityistäminen kannatti.

Nyt on tarkoitus tehdä samanhenkinen ratkaisu liikenneväylille. Ajatuksenjuoksu on sinällään ymmärrettävä, mutta ei vertailukelpoinen televerkkojen kanssa. Puhelinverkkoihin luotiin kilpailua jo verkkotasolla, nythän tieverkkoon ei sitä synny vaan pelkästään sen päälle tulevaan mahdolliseen palvelualustaan. Televerkoissa syntyi teknologista kehitystä jo verkkotasolla, kun vanha puhelinverkko täydentyi mobiiliverkolla. Yksityisillä yhtiöillä oli intressi rakentaa näitä verkkoja.

Tieverkossa ei ole nähtävissä verkkotasolla teknologista kehitystä. Tie on jatkossakin suurin piirtein samantyyppinen väylä kuin aiemmin. Ei ole syntymässä julkisesti omistettujen teiden rinnalle yksityistä, merkittävää tieverkkoa. Anne Bernerin mallissa luonnollinen monopoli, tie, yhtiöitetään. Sitä ei yksityistetä.

Yhtiöittämisessä syntyisi mielenkiintoinen kuvio. Liikenneministeriön selvityksessä tiemaksut keräisi ja teistä vastaisi valtion (65 %) ja maakuntien (35 %) yhteisesti omistama liikenneverkkoyhtiö. Hyvä puoli liikenneverkkoyhtiössä noin teoriatasolla on, että liikenteestä kerätyt rahat jaettaisiin liikenneverkkoon, ei yleiskatteena valtion budjettiin.

Mutta jos liikenneverkkoyhtiöön luodaan vahva poliittinen ja siis nyt myös maakuntien omistuksen kautta oleva aluepoliittinen ohjaus, miten taataan, että liikenneverkkoja rakennetaan aidosti Suomen kilpailukyvyn kannalta oikeisiin kohtiin. Vai onko tarkoituksena luoda tiemaksujen kautta maakunnille de facto verotusoikeus, joka ei soten yhteydessä toteutunut?

Maakuntien verotusoikeutta on sinänsä pohdittava pragmaattisesti, mutta ei sitä ole mitään järkeä 18 maakuntaan ulottaa. Verotusoikeutta voi harkita, jos maakuntien määrä on nykyistä selvästi pienempi. Nykyisellään Suomen hallintomalli on kaiken kaikkiaan sirpaleinen, melkein tulee maaherra-aikoja ikävä. Saattaa hyvin olla, että liikenneverkkoselvityksessä maakuntien omistus haluttiin taata täkynä keskustan kentälle.

Liikenneverkkoyhtiömallissa poliittinen ohjaus siirtyisi yhtiöön, kun se nyt on eduskunnalla. Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan liikenneajoston tehtävät tulisivat tarpeettomiksi. Politikointi siis siirtyisi areenalta toiselle ja lisäarvo jäisi ehkä vain haaveeksi. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen pohtikin torstaina, josko liikenneuudistuksessa saataisiin enemmän lisäarvoa antamalla liikennevirastolle itsenäisempi rooli, jossa katse olisi kauempana ja Suomen kokonaisetu ykkösenä. Tuo kokonaisetu on toki aina katsojan silmässä, sitä kutsutaan politiikaksi.

Anne Berneriä on kuitenkin kiittäminen: selvityksen pohjalta on käynnistynyt tarpeellinen keskustelu Suomen liikenneverkoston tilasta. On myös erinomaista, että infra nähdään innovaatio- ja bisnesalustana. Selvitys on pöydässä. Johtopäätökset kannattaa tehdä ilman paniikkia, mutta silti tämän hallituksen aikana.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Alberto Claramunt
Päätoimittaja
Nykypäivän ja Verkkouutisten päätoimittaja.

Leave a Comment