Alkoholijumppa jatkuu

Alkoholilain hautajaiset peruttiin, kun hallituskriisin yhteydessä eduskuntaryhmien puheenjohtajat tekivät ratkaisun lain saamiseksi eduskuntaan. Laki on ollut muutamaa pientä viilausta vaille valmis jo pitkään, mutta syistä, joihin ei tässä kannata mennä tarkemmin, se on venynyt ja kriisiytynyt ja ollut vähällä kaatua kokonaan. Lakiuudistuksessa on laaja kokonaisuus helpotuksia ravintola-alalle, pienpanimoille ja päivittäistavarakauppaan, ja sen kaatuminen olisi ollut suuri vahinko.

Pääongelmana on ollut muutamien, erityisesti keskustan kansanedustajien kummallinen halu tehdä kaupassa myytävien juomien vahvuusrajan marginaalisesta 0,8 prosenttiyksikön korotuksesta omantunnon kysymys. Kokoomus ja Uusi vaihtoehto päätyivät sellaiseen kompromissiin, jossa kirjattiin ryhmäjohtajien neuvottelutulokseen ympäripyöreästi, että joidenkin edustajien vaikeudet tukea 5,5 prosentin vahvuusrajaa ”tiedostetaan”. Tämä on mahdollistanut keskustan puskalaisille poseeraamisen voittajina omantunnon kiistassa, ja he ovatkin tätä mahdollisuutta ahkerasti myös käyttäneet.

Olennaista alkoholisovussa kuitenkin on, että eduskuntaryhmät ovat sitoutuneet tukemaan toisessa käsittelyssä kokonaisuutta, riippumatta siitä, pysyykö prosenttiraja ennallaan vai nouseeko se hallituksen esityksen mukaisesti 5,5:een tai jopa vielä korkeammaksi. Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä on luvannut esittää prosenttirajaksi 15, joka vapauttaisi ruokakauppoihin myös viinit. Itse luotan siihen, että keskusta pystyy tällä kertaa pitämään sovitusta kiinni.

Syntynyt sopu ei toki ole lopettanut Pekka Puskan ja kumppaneiden julkisuuskampanjointia. Kuolemalla mässäily ja toinen toistaan hurjempien kustannuslukujen heittely jatkuu ihan entisellään. Pelottelua ei lainkaan ole hillinnyt se, että todellisuus ei tunnu olevan kiinnostunut käyttäytymään raittiustieteilijöiden mallien mukaisesti. Esimerkiksi viime vuonna alkoholin kotimaan saatavuus kasvoi tuntuvasti, kun aukiolojen vapauttaminen lisäsi myyntiaikaa 650 tunnilla. Tämän olisi pitänyt näkyä tilastoidun kulutuksen kasvuna, mutta se päinvastoin väheni. Vain matkustajatuonti jatkoi kasvuaan.

Vielä lokakuussa, kun myyntiluvut näyttivät kasvua, raittiusväki juhli ympäri medioita: ”Mitäs me sanoimme!”. Koko vuoden tilastojen valmistuttua onkin ollut hiljaisempaa. Miksiköhän?

THL:n arvio kokonaiskulutuksen viiden prosentin kasvusta ja 100-150 mahdollisesta lisäkuolemasta kiertää keskusteluissa faktana. Tämä siitä huolimatta, että asiaa kysyttäessä THL ei pysty antamaan numeerista arviota siitä, miten Alkon myynti ja matkustajatuonti vähenevät nelosoluen ja aidon lonkeron tullessa myyntiin päivittäistavarakaupassa. Tehdyissä kuluttajakäyttäytymistutkimuksissa (Pellervo 2013 ja Taloustutkimus 2016) päädytään jakelukanavien ristijoustot huomioon ottavassa arviossa vain noin puolen prosentin kasvuun kokonaiskulutuksessa. Ero on suuri.

Vaikka jokainen kuolema on tietysti traaginen, täytyy silti osata laittaa asiat kontekstiinsa. Suomessa kuolee vuosittain noin 52 000 ihmistä. Joitakin kymmeniä oleva mahdollinen määrän muutos suuntaan tai toiseen on väestötasolla niin pieni, että sen käyttäminen poliittisten ratkaisujen ehkä jopa keskeisimpänä argumenttina tuntuu kummalliselta. Toki se mahdollistaa tunteisiin vetoavan retoriikan, mikä on politiikassa sinänsä ymmärrettävää.

Vertailun vuoksi voisi ottaa esimerkiksi liikenteen ja nopeusrajoitukset. Enimmäisnopeuksien alentaminen taajamien ulkopuolella esimerkiksi tasolle 60 km/h ja taajamissa tasolle 20 km/h pudottaisi kuolemaan johtavien liikenneonnettomuuksien määrän lähelle nollaa. Jostain syystä tällaista ei kuitenkaan ehdoteta, mutta alkoholijuomien prosenttirajaa yritetään kuolemien estämiseksi pitää niin alhaalla kuin mahdollista. Jopa keskioluen siirtäminen Alkoon kummittelee sosiaali- ja terveysministeriön lakiluonnoksen perusteluosassa, vaikka kevättalven 2015 #keppana-skandaalin luulisi opettaneen, että suomalaistenkin holhoussietokyvyllä on rajansa.

Lopuksi yksi periaatteellinen muistutus asiasta, joka tuntuu jatkuvasti unohtuvan. Ihminen ei ole valtion omaisuutta eikä olemassa kansantalouden tunnuslukujen optimointia varten. Ihmisestä ei tee valtion omaisuutta edes se, että julkisista varoista kustannetaan erilaisia palveluita. On helppo taantua sellaiseen ajattelutapaan, että kun kerran verovaroilla kustannetaan tätä ja tuota, meidän on vastineeksi hyväksyttävä se, että  näiden kustannusten minimoimiseksi kielletään näitä ja noita asioita.

Verojen maksaminen palveluiden kustannusten kattamiseksi kuuluu pakettiin. Mutta vaatimukset valtion määräilyvallan maksimoimiseksi tämän paketin varjolla ovat lisävaatimuksia, joihin ei ole mikään pakko suostua. Vapaus yhteiskunnallisena arvona on päämäärä itsessään, vaikka jotkut etatistipoliitikot eivät pidäkään sitä kovin korkeassa arvossa.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Sinuhe Wallinheimo
Sinuhe Wallinheimo on kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja.

Leave a Comment