Aika jolloin mikään päätös ei ole lopullinen

Tiistaina 21.2.2017 oikeusministeriö ilmoitti, että sen työryhmältä tulee esiselvitys nettiäänestyksen toteuttamisesta. Äänestystä on määrä tulevaisuudessa käyttää perinteisen äänestämisen rinnalla kaikissa vaaleissa.

Hallitus osoittaa asiassa malttia, nettiäänestyksen tarkoitus ei ole – ainakaan vielä – korvata perinteisiä malleja. Ensin halutaan kokemuksia ja sitten katsotaan siirrymmekö kokonaan digi-demokratiaan.

Nettiäänestystä on vastustettu etupäässä sillä perusteella, että se on altis vaalipetoksille. Donald Trumpin valinta Yhdysvaltojen presidentiksi ja valinnan yhteydessä spekuloitu venäläisten vaalihakkerointi ovat antaneet uutta pontta tälle keskustelulle.

Tuskin mikään digi-järjestelmä on aukoton, mutta vaalivilppi on kehno perusta vastustaa nettiäänestystä. Jokaisissa vaaleissa hylätään tuhansia lipukkeita kun virkailijat eivät osaa lukea kirjoitettiinko paperille 1 vai 7, 2 vai 5. Nämä erheet eivät demokratiaa horjuta, joskin voivat ratkaista yksittäisen kunnallisvaaliehdokkaan kohtalon.

Vaikka laajamittaisen vaalivilpin estäminen voisi nettivaaleissa olla vaikeaa, sen havaitseminen ei olisi. Tuskin Anna-Maja Henrikssonkaan sitä uskoisi, jos RKP yllättäen saisi 51 prosenttia äänistä eduskuntavaaleissa, tai edes 5,1.

Kokonaan digitaalisten vaalien vaikutus olisi paljon syvemmällä kuin itse vaalituloksessa, ne  muuttaisivat koko edustuksellisen demokratian. Digitaalinen kansalaisaloite on jo näyttänyt mihin suunta käy. Ensin teetetään aloite, jonka perusteella eduskunta säätää lain (tai ei säädä) ja sitten lakiin tyytymättömät tekevät vasta-aloitteen, joka sekin on käsiteltävä.

Siirrymme jatkumo-demokratiaan, jossa mikään päätös ei ole lopullinen eikä mitään asiaa ole koskaan loppuun käsitelty. Ja miksi vaalit pidettäisiin vain joka neljäs vuosi. Jos se kerran olisi teknisesti mahdollista, miksi kansalaiset eivät saisi äänestää vaikka joka vuosi eduskunnan kokoonpanosta? Tai joka kuukausi?

Mihin ylipäänsä tarvitsisimme kansanedustajia, kansanäänestyshän voitaisiin järjestää vaikka joka arkipäivä asiasta kuin asiasta. Ollaan rehellisiä, nytkin edustajat ovat tutustuneet vain murto-osaan laeista, joista he äänestävät. He luottavat päätöksenteossa pitkälti kollegoihin ja ryhmäkuriin.

Omantunnonkysymykset saavat aikaan suurta melua, mutta ovat yleensä yhteiskunnallisesti marginaalisia. Sukupuolineutraalista avioliittoa kannattavan tai vastustavan adressin on allekirjoittanut tuhat kertaa (kirjaimellisesti) enemmän ihmisiä kuin liiton vuosittain solmii.

Suomessa on tapana, että todella isot mullistukset tehdään painottaen teknistä nippelitulokulmaa. Kun kaikki yksityiskohdat on puitu, iso päätös uitetaan sisään ikään kuin itsestäänselvyytenä. Toivottavasti emme käy – sinänsä tarpeellista – keskustelua edustuksellisen demokratian tulevaisuudesta tekniselle vaalijärjestelmälle alistettuna.

Jaa tämä:

FacebookTwitterGoogleLinkedInReddit

Eero Iloniemi
Eero Iloniemi on yhteiskuntasuhdekonsultti Fipra Finland Oy:ssä.

Leave a Comment